Valuvika

Aika usein minulta kysytään, mitä toiselle silmälleni on tapahtunut. Vastaus on, ettei mitään, olen syntynyt tällaisena. Tai melkein; lääkäri vähän paranteli minua pienenä.
Tässä olen juuri tullut mamman luo. Älkää välittäkö tuosta mammasta.

Mamma tuli kasvattajani luo katsomaan pentuja. Hurmasin hänet heti; muut pennut vilistivät ympäriinsä, mutta minä kiipesin mamman syliin ja painoin tiukasti kuononi hänen kaulaansa vasten. Ja niin sain oman kodin!
Mamma vei minut heti lääkäriin ja sain diagnoosin: mikroftalmia eli pienisilmäisyys. Eipä tuo pentunakaan tahtia haitannut...

Näissä kuvissa silmälle ei ole tehty vielä mitään. Se olisi kuitenkin pitemmän päälle ollut hankalaa, koska avonaisten luomien väliin olisi aina mennyt kaikkea ryönää ja se olisi tulehtunut. Niinpä lääkärini Sanna Elfving leikkasi silmän. Hän poisti sieltä kaikki silmän rakenteet, joita oli kehittynyt ja ompeli luomet kauniisti yhteen. Hän kertoi, että silmä oli niin pieni, että sitä olisi pitänyt etsiä mikroskoopilla. Jäljelle jääneen silmänkin hän tietysti tutki ja totesi, ettei kyynelnestettä erity ihan normaalia määrää. Niinpä olen koko ikäni saanut monta kertaa päivässä kosteustippoja ja niiden lisäksi kolmena päivänä viikossa Optimmune-lääkettä tulehdusta estämään. Ja hyvin on Sanna työnsä tehnyt, koska vielä näin 8-vuotiaanakin silmäni voi erittäin hyvin.

Mutta olinpa aika hurmaava ennen operaatiotakin!

Asuin pienenä mökillä ja tykkäsin jo silloin mustikoista. Lääkäri-Sanna muuten kertoi, että mikroftalmiaa on meillä cockereilla ja sen lisäksi vielä enemmän collieilla. Ja olenpa tavannut yhden ihmisenkin, jolla oli sama valuvika. Hänellä kuitenkin oli silmä, kuten monilla koirillakin on. Lievimmillään mikroftalmiaa ei edes huomaa.
Olipa minulla hieno afgaaniturkki!

 Ja sain haistella rannassa tuulia kaiket päivät. Ja toki käydä vähän kahlailemassa. Onpa noista vuosista jo vierähtänyt aikaa!

Hännänheilutus Sinulle!