Tänään käytiin taas pitkästä aikaa sellaisella metsälenkillä, joihin ehdin vuosien ajan tottua. Lapset kiikuttivat hanskoja etsittäviksi ja minä nuuskutin häntä viuhuen niitä hakemassa.
Tätä minä olen kaivannut! Ei ole ollenkaan sama jolkottaa aamuhämärissä mamman kanssa tuo lenkki. Sellaisesta hötkyilystä tulee vain kärttyiseksi. Mutta tällainen kiireetön puuhastelu rentouttaa niin, ettei koko päivänä tarvitse haukkua olemattomia tai murista pienille vihreille miehille.
Ei tämä uusi arki vieläkään tunnu kovin kivalta. Selviän kyllä, mutta usein mamma myös huokailee, että haluaisi ehtiä hoitamaan minua paremmin. Mamma kun näkee, etten ole kovin onnellinen haukkuessani ilman syytä.
Aamun lenkin jälkeen olin kyllä niin onnellinen kuin cockeri voi olla. Ja sen verran väsynyt, että otin pienet nojatuolitirsat.
Hännän heilutus Sinulle!
