Tärkein juttu on noutaminen. Se on parasta cockerimaista puuhaa mitä tiedän! Mamma on kuulemma saanut oppinsa edellisen cockerinsa kanssa upealta spanieli-ihmiseltä, Juha Tuomaselta. Olen hänelle kiitollinen, vaikken ole tavannutkaan, hyvin on mamman opettanut.
Minä noudan lähinnä hanskoja; aina yhtä käytännöllinen mamma halusi sellaisen esineen, joka kulkee helposti mukana taskussa.
Joskus mamma tiputtaa hanskan vaivihkaa lenkillä, joskus taas mennään pellolle ja istun odottamassa kun lapset käyvät viemässä hanskat minne sattuu. Ja joskus treenataan kentällä suuntiakin.
Tässä ei voi kuin todeta, että hyvin on homma hanskassa! Odotan käskyä aina aivan tärppänä:
Ja kun palautan hanskan (joskus kunniakierroksen kera) mammalle, on olemus ihan erilainen. Olen niin ylpeä osaamisestani!
Noutamisen jälkeen onkin hyvä vähän vilvoitella.
Aina välillä me käydään lenkillä ihmislasten leikkipuistossa, mikä on tällaiselle ex-agilityharrastajalle hauska paikka. Mamma yleensä jemmaa nameja ympäriinsä ja saan sitten etsiä niitä. Ja voi siellä toki leikkiä niissä härveleissäkin. Ja kun joku kuitenkin ihmettelee, miten koira voi olla leikkipuistossa, niin kerron nyt senkin että me asutaan niin maalla, että ollaan kutakuinkin ainoat leikkipuiston käyttäjät. Ja jos joku on sattunut sinne samaan aikaan, on se ainakin toistaiseksi tarkoittanut lisää rapsutuksia.
Ja kun kerran maalla asutaan, käydään aika usein heppoja moikkaamassa. Itseasiassa me käydään siellä niin usein, etten viitsi joka kerta edes munkkia syödä.
Muuten sitten puuhastellaan kotosalla. Auttelen kasvimaalla aina kun ehdin.
Puuhommiakin riittää...
Tässä muutamia meidän arkipuuhia. Onneksi välillä on aikaa vain chillailla.
Hännänheilutus Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti