Tätä postausta me on pähkäilty mamman kanssa jo pitkään. Minun mielestäni asian voitaisiin antaa olla, mutta mamma on eri mieltä. Hän sanoi, että joku saattaisi saada vinkkejä ja lohtua ja ehkä joku osaisi neuvoa meitäkin.
Kuten te kaikki tiedätte, minä olen persoonallinen ja hurmaava Tahvo. Mutta. Minä myös joskus murisen. Suorastaan ärähdän. Resurssiaggressiivisuudesta yleensä puhutaan.
Huh! Nyt se on sanottu.
Pitäisi varmaan liittyä johonkin vertaistukiryhmään ja opetella sanomaan: "Hei! Minä olen Tahvo ja olen resurssiaggressiivinen."
Mamma sanoo, että sen huomasi jo pentuna, nyt kun jälkiviisaana ajattelee. Samassa taloudessa asui silloin myös vanha kultainen noutaja ja varsin härö englannin springerspanieli. Jos olin jossain huoneessa ja kultsu könkkäsi kohti, saatoin pikkuisen kurahtaa.
Leluja vahdin myös ja herkkuja. Samoin tykkäisin omia ihmisiä ja hätistää muut pois.
Onneksi en ole mamman ensimmäinen cockeri, joten hän on selvinnyt kanssani. Mutta luulenpa, että moni kaltaiseni joutuu kiertoon tai ikiuneen. Minun onnekseni tuo mamma on tosi herkkä, joten hän lukee minua tarkasti ja osaa ennakoida tilanteet joissa ongelmia voisi tulla. Jos vaikka meillä on vieraita ja joku minua rapsuttelee ja joku toinen lähestyy, huikkaa mamma minut luokseen. Leluja minulla ei lattialla ole, eikä luita muulloin kuin yksin ollessani. Myös sukat ovat kivoja vahdittavia, joten mamma katsoo ettei niitä jää lapsiltakaan lojumaan. Vien ne muuten mökkiini ja murisen sitten siellä.
Eniten mammaa huolestutti silloin, kun springerikaverini oli sairas ja minä stressaannuin siitä suunnattomasti. Mökötin mökissäni ja murisin aina kun kuulin jonkun liikkuvan. Niihin aikoihin mamma hankki ammattiapuakin ja Taina Auran ohjeilla päästiin pahimman ohi. Ja karua sanoa, mutta kun sprinkku sitten kuoli, muutuin paljon rennommaksi. Viihdyn ainoana koirana paljon paremmin. Nyt tuo kissan pätkä on tullut häiritsemään rauhaani ja kyllä sille murisenkin aina kun kuulen sen kaulapannan kulkusen kilinän.
Moni on ihmetellyt, miksi mamma järjestää minulle niin paljon nuuskimis- ja noutamishommia. Se johtuu siitä, että ilman kunnollista aktivointia minusta tulee aika kiukkuinen. Toisaalta tarvitsen paljon lepoakin, elämä yksisilmäisenä on keskimääräistä rankempaa. Onneksi mamma tuntee minut hyvin ja järjestelee tekemiset sen mukaan.
Yleensä olen kuitenkin iloinen ja hupsutteleva oma itseni. Leikin mielelläni lasten kanssa ja ulkona olen kaikkien kaveri. Mamma saa joskus kuulla aika karujakin kommentteja vaikeasta koirasta. Mutta mamma rakastaa minua juuri tällaisena. ❤
Hännänheilutus Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti